Ottoalueen valinta ja elinkaari

Geologista tutkimusta hiekkamontulla. Kuva: Jari Väätäinen, GTK.

Kiviaineksen hyödyntämiseen liittyy tärkeitä ympäristökysymyksiä, kuten pohja- ja pintavesien suojelu, maiseman muutosten hallinta sekä melu- ja pölyhaittojen ehkäisy. Ottoaluetta ei perusteta noin vain. Ympäristöseikkojen lisäksi ottoaluetta valittaessa päätöksessä painavat myös taloudelliset seikat kuten aineksen laatu, alueen infrastruktuuri ja -sijainti.

Kiviaineksen ottaminen on luvanvaraista toimintaa, jota säätelee maa-aineslaki. Lain lähtökohtana on ympäristönsuojelu. Maa- aineksen ottaminen tulee toteuttaa ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla ja maa-ainesta tulee käyttää säästäen, taloudellisesti tarkoituksenmukaisesti.

Jos toiminta ei aiheuta laissa määriteltyjä haittoja maisemalle tai luonnolle, siihen on myönnettävä lupa. Maa-ainesten ottamisen sääntely perustuu maa-aineslain, ympäristönsuojelulain sekä vesilain mukaiseen ennakkovalvontaan.

Sääntelyn keinoina toimivat maa-ainesten ottamista koskeva maa-aineslupa, ympäristölupa kiven louhintaan ja ottamisalueelle sijoitettavalle murskaamolle sekä pohjavesialueilla tietyissä tapauksissa vesilain mukainen lupa.

Lupaprosessit ovat toisistaan riippumattomia ja maa-ainesten ottamistoimintaan sovellettavien lakien välillä on päällekkäisyyksiä. Vesilain ja maa-aineslain mukaisten lupien edellytyssuhteen mukaisesti hankkeella tulee olla vesilain mukainen lupa ennen maa-ainesluvan käsittelyä. Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain luvat ovat rinnakkaisia, ja niiden käsittelyjärjestys on toisistaan riippumaton.

Ottotoiminnan päätyttyä alue maisemoidaan ja palautetaan metsätalousalueeksi tai asukkaiden käyttöön, esimerkiksi virkistysalueeksi.